Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 180



 

 

Hukkalansalon tuulivoimaosayleiskaava luonnos,  Ilmatar Energy Oy

 

Khall 11.10.2021 § 257 

 

 

 

Valmistelija Aluearkkitehti Ulla-Maija Oikarinen, p. 044 7104 630.

 

Ilmatar Energy Oy esittää kaavoitusaloitteessaan, että Paltamon kunnanhallitus käynnistää Hukkalansalon tuulivoimapuiston yleiskaavoituksen hakijan esityksen mukaisesti. Ilmatar on perustanut 23.9.2021 Paltamon kuntaan rekisteröidyn, Ilmattaren täysin omistaman tytäryhtiön Ilmatar Paltamon. Ilmatar Paltamo tulee vastaamaan kaavoitusaloitteen hyväksymisen jälkeen projektin

hankekehityksestä, rakennuttamisesta ja tuulipuiston operoinnista.

 

Hankealue sijaitsee Vaarankylän pohjoispuolella ja Saarisenjärven länsipuolella ja rajoittuu Puolangan kunnan rajaan.

 

Ilmatar suunnittelee Hukkalansalon alueelle yhteensä maksimissaan noin 19 voimalan tuulivoimapuistoa. Alustava voimaloiden sijoittelusuunnitelma on esitetty kaava-aloitteen liitteenä. Kaavoituksen yhteydessä määritellään voimaloiden enimmäiskorkeudet. Alustavasti esitetään, että kaavassa mahdollistetaan tuulivoimalan enimmäiskorkeudeksi 350 metriä, jolloin torni olisi 225 metriä ja roottori 250 metriä halkaisijaltaan. Tämän kokoisia tuulivoimaloita ei vielä ole saatavilla, mutta kaavoituksessa on syytä varautua tuulivoimaloiden teknologian kehittymiseen myös jatkossa.

 

Samalle alueelle on myös toinen hanketoimija jättänyt kaavoitusaloitteen. Ilmattaren kaavoitusaloitteessa on esitetty 19 voimalapaikkaa, joista 16 sijoittuu alueille, joissa yhtiöllä on valmiit vuokrasopimukset. Ilmatar jatkaa kaavoituksen aikana neuvotteluja maan vuokraamisesta alueen kaikkien loppujen maanomistajien kanssa ja tarjoaa kaikille kaava-alueen maanomistajille mahdollisuutta maan vuokraamiseen, riippumatta sijoittuuko ko. kiinteistölle tuulivoimaloita tai muita tuulipuiston rakenteita. Tuulivoimalat tullaan rakentamaan vain sellaisten maanomistajien kiinteistöille, joiden kanssa on sovittu maanvuokrauksesta.

 

Tuulivoimahanke ylittää YVA-lain arviointimenettelyn kynnyksen. Ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistetään yhteisenä Ilmattaren toisen Paltamossa sijaitsevan tuulipuistohankkeen kanssa. 

 

Voimassa olevassa tuulivoimamaakuntakaavassa alue ei ole tuulivoimaloiden aluetta. Maakuntakaavan luonnos on parhaillaan valmistumassa ja tullee nähtäville syksyn aikana. Voimaloiden määrä on niin suuri, että tuulivoimapuisto on seudullisesti merkittävä ja sen tulee olla merkittynä maakuntakaavassa.

 

 

Liite: kaavoitusaloite Hukkalansalo.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösesitys: Päätösesitys annetaan kokouksessa.

 

Kunnanhallitus: Kunnanjohtaja teki kokouksessa hankkeiden esittelyn, vertailun ja käydyn keskustelun jälkeen seuraavan päätösesityksen:

Kunnanhallitus
1. päättää käynnistää Hukkalansalon tuulivoimapuiston
osayleiskaavoituksen Ilmatar Energy Oy:n esityksen
mukaisesti. Yleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a
§:n mukaisesti niin, että sitä voidaan käyttää tuulivoimaloiden
rakennuslupien perusteena. Ilmatar Energy Oy vastaa
kaavoituskustannuksista erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti.
2. tarkistaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 Toimeenpano: ote, Ilmatar Energy Oy, tekninen johtaja, aluearkkitehti

 Muutoksenhakukielto (asia koskee valmistelua)

 

 

 

Khall 23.05.2022 § 377 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Karjalainen, p. 044 2885 500.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 §) mukaan kaavoitustyöhön tulee sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Tarvittavat selvitykset ja vaikutusten arvioinnit tuotetaan kaavoituksen yhteydessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään osayleiskaavan laatimisen lähtökohtia ja tavoitteita, kuvataan kaavoituksen eteneminen ja kerrotaan, miten osalliset voivat vaikuttaa kaavoitukseen ja kuinka kaavan vaikutuksia arvioidaan suunnittelun aikana.

 

Hukkalansalon tuulivoimahankkeen kaavoituksen rinnalla toteutetaan myös ympäristönvaikutusten arviointi- eli YVA-menettely. YVA-menettelyn yhteydessä tutkitaan hankkeen ja sen vaihtoehtojen ympäristövaikutuksia. Laadittuja selvityksiä ja arvioinnin tuloksia hyödynnetään osayleiskaavoituksessa, jossa ratkaistaan hankkeen toteuttaminen. Kaavassa määritellään muun muassa voimaloille sallittavat sijoituspaikat, enimmäismäärät ja -korkeudet. Kaavoituksen yhteydessä voidaan tarvittaessa laatia myös täydentäviä selvityksiä ja vaikutusten arviointeja. Kaavassa voidaan antaa myös määräyksiä haitallisten vaikutusten lieventämiseksi.

 

Liitteenä Hukkalansalon tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösesitys: Kunnanhallitus hyväksyy ja asettaa nähtäville Hukkalan tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja julkaisee samalla vireilletulokuulutuksen. Osallisia tiedotetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.

 

Kunnanhallitus: Merkittiin pöytäkirjaan, että Tuula Korvajärvi poistui kokouksesta esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 15:54-16:01 (hallintolaki 28 §: osallisuusjäävi).

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksen puheenjohtajana toimi asian käsittelyn aikana kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen ja päätti asettaa nähtäville Hukkalan tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja julkaista vireilletulokuulutuksen. Osallisia tiedotetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.

 

 Toimeenpano: ote, Ilmatar Energy Oy, tekninen johtaja

 

 Muutoksenhaku: muutoksenhakukielto, asia koskee valmistelua.

 

 

 

Khall 10.10.2023 § 180 Julkinen

307/10.02.01/2021  

 

 

Valmistelija kaavoittaja Mika Hakkarainen, p. 044 1877 970.

 

Hukkalansalon tuulivoimaosayleiskaava on ympäristövaikutusten arviointimenetelmää ja osayleiskaavaa varten tehtyjen selvitysten ohjaamana edennyt luonnosvaiheeseen.

 

Yleiskaava on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisena yleiskaavana, jonka perusteella voidaan myöntää rakennuslupia tuulivoimaloiden rakentamiseksi.

 

Hukkalansalon tuulivoimahankkeen kanssa samanaikaisesti on käynnissä ympäristövaikutusten arviointimenettely. Kaavaratkaisu perustuu YVA-menettelyn tuloksiin ja kaavan vaikutusten arvioinnissa on käytetty pitkälti YVA-menettelyn tuloksia.

 

Yleiskaava-alueen pinta-ala on noin 3 444 hehtaaria. Kaavaluonnos mahdollistaa enintään 19 tuulivoimalan rakentamisen. Kaavan alue on merkitty suurimmaksi osaksi maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M-1), jonne saa sijoittaa tuulivoimaloita niille erikseen osoitetuille alueille sekä niitä varten huoltoteitä, teknisiä verkostoja ja kokoonpanoalueita. Tuulivoimaloiden alueet on rajattu kaavaan tv-merkinnällä. Yleiskaavassa on esitetty tuulivoimaloiden suurimmaksi sallituksi maksimikorkeudeksi 350 metriä. Tuulivoimaloiden tarkempi sijainti määritellään rakennuslupavaiheessa kaavamääräykset huomioon ottaen. Kaavassa on osoitettu myös maa-ainestenotto-alue EO, joka voi palvella tuulipuiston rakentamisen aikaista toimintaa.

 

Kainuussa on käynnissä Kainuun tuulivoimamaakuntakaava 2035 laadinta ja 20.9.– 23.10.2023 nähtävillä olevassa kaavaehdotuksessa Hukkalansalon alue on osoitettu merkinnällä tv. Merkinnällä on osoitettu alueet, jotka soveltuvat merkitykseltään vähintään seudullisten tuulivoimala-aluieden rakentamiseen, joten maakuntakaava mahdollistaa Hukkalansalon tuulivoimala-alueen.

 

Kaavaluonnos esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus asettaa Hukkalansalon tuulivoimaosayleiskaavan luonnoksen nähtäville ja pyytää lausunnot MRL:n mukaisesti.

 

Kunnanhallitus: Merkittiin pöytäkirjaan, että Tuula Korvajärvi poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 15.44 -  15.50  (Hallintolaki 28 §;intressijäävi). Puheenjohtajana toimi asian käsittelyn ja päätöksen teon ajan Kari Keränen.

Kunnanjohtaja täydensi päätösehdotustaan kokouksessa siten, että kunnanhallitus hyväksyy kaavan laatijan laatiman vastineen tuulivoimayleiskaavasta saatuun palautteeseen.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan täydennetyn päätösehdotuksen.

 

 Toimeenpano: ote, Ilmatar Energy Oy.

 Muutoksenhakukielto (asia koskee valmistelua).